sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Kreikkalaisia makkaroita

Tässä lähes 1,5v vierähtänyt että ei ole päivittänyt blogia lainkaan. Ruokaa olen toki tehnyt ja kokeillut monia mielenkiintoisia reseptejä. Muutama kokkauskirjakin tuli Joulun jälkeisistä alennusmyynneistä hankittua ja mietin mitenköhän muistan mistä pidin? Ja muistin tämän blogin mitä en ole päivittänyt aikoihin..

Löysin seuraavankaltaisen reseptin Ruokasuosikit - Kreikka -kirjasta. En tiedä miksi näiden nimi on makkara, koska vaikuttavat enemmänkin lihapullataikinalta. Kirjassa on sitten tosin Kreikalaisille lihapullillekin oma ohjeensa.. Alla oma sovelmani makkaroista:

Kreikkalaiset makkarat

400g (naudan)jauhelihaa
1 valkosipulinkynsi murskattuna
1/2 tl kanelia
1/4 tl timjamia
reilusti mustapippuria
1dl punaviiniä

Sekoita ainekset kulhossa. Peitä kannella ja laita jääkaappiin maustumaan vähintään yön yli. Seuraavana päivänä muotoile taikinasta "makkaroita" ja paista kuumalla pannulla.


Maultaan makkarat olivat mielenkiintoisia. Jääkaapista ottamisen jälkeen punaviinin tuoksu oli hyvin voimakas, jopa liiankin. Paistamisen yhteydessä puolestaan kaneli täytti keittiön. Syödessä jäi silti vähän tunne, kuin jotain olisi puuttunut, mutta suuhun jäi kanelista miellyttävä jälkimaku. Hyvää oli, mutta luultavasti kokeilen montaa uutta reseptiä ennenkuin palaan tähän takaisin.

Ei kommentteja: